FANDOM


Tarina kertoo Hahtuvavarjosta, Jäkäläklaanin nykyisestä varapäälliköstä. Pentuna Hahtuvavarjo on huoleton ja samoin oppilaana, mutta soturina kaikki muuttuu... Muokkaa

Esinäytös Muokkaa

Oli yö. Vettä satoi kaatamalla. Hahtuvavarjo juoksi pensaaseen ja pysähtyi hetkeksi. Hän kuuli takaansa askelia. Hahtuvavarjo kääntyi katsomaan puiden taakse. Yhtäkkiä hänen eteen tupsahti läpimärkä ja nuhjuinen kissa. "Auta minua!" kissa huudahti käheästi. "Mikä on nimesi?" Hahtuvavarjo kysyi. Kissa yski. "Nimeni on Kimalaissade. Olen Iltavarjon veli ja minut karkotettiin klaanista kuusi kuuta sitten." Kimalaissade kähisi. "Miten voin auttaa?" Hahtuvavarjo kysyi. "Tapa minut." Kimalaissade kähisi. "Miksi?" Hahtuvavarjo kysyi, mutta Kimalaissade lyyhistyi maahan. "O-olen surmannut Iltavarjon. Muis-muistatko kun h-h-hän katosi olemattomiin? H-halusin kostaa, koska et valinnut ik-ikinä minua kumppaniksesi. Saat tap-tappaa minut." Kimalaissade kähisi ja valahti yhtäkkiä veltoksi. Kimalaissade oli kuollut. Hahtuvavarjo muisti kuinka hänen kumppaninsa Iltavarjo oli kadonnut. Silloin oli samanlainen yö kuin tänään. Hän itki salaa sillä oli joskus rakastanut myös Kimalaissadetta, mutta enemmän Iltavarjoa joten oli ottanut tämän kumppanikseen. Hän luuli, että Kimalaissade ei rakastanut häntä, mutta nyt hän tajusi. Hahtuvavarjo toivoi, että Kimalaissade pääsisi Enkeliklaaniin niinkuin veljensä Iltavarjo ja että Iltavarjo antaisi anteeksi Kimalaissateelle. Hahtuvavarjo nosti Kimalaissateen ruumiin ylös ja vei sen pensaaseen. Hän hautasi sen ja lähti kohti leiriä. Tämä olisi hänen salaisuutensa ikuisesti. Hän ei kertoisi sitä kenellekkään muulle. Hän oli huomaamattaan kävellyt leiriin ja seisoi sotureiden pesän edessä. Hän pujottautui sisään sotureiden pesään ja käpertyi nukkumaan vuoteelleen. Hän avasi silmänsä ja huomasi olevansa unessa. Hänen edessään seisoi kissa ja hetken katseltuaan hän tunnisti kissan emokseen. "Lehväsiipi!" Hahtuvavarjo huudahti ja juoksi emonsa luo. "Voi pikkuiseni. Minulla on sinulle tärkeää asiaa. Isäsi Viherkyönnös ja minä haluamme kertoa sinulle ennustuksen." Lehväsiipi aloitti. "Mikä se on?" Hahtuvavarjo kysyi. "Tulee aika jolloin sinun on kerrottava seuraajallesi tärkein ja salaisin salaisuus ikinä." Lehväsiipi naukui ja alkoi muuttua tähdiksi. "Odota Lehväsiipi! Minne menet? Mitä tuo tarkoitti?" Hahtuvavarjo huusi emonsa perään. "Ei hätää pikkuiseni. Olen kanssasi ikuisesti." Lehväsiiven hento ääni kaikui Hahtuvavarjon korvissa. Hahtuvavarjo heräsi hätkähtäen. Joku tökki häntä. "Potkit ja pyörit unissasi kamalasti." Hahtuvavarjon pentuetoveri Tuhkatäplä tökki häntä kylkeen. "S-se oli paha uni." Hahtuvavarjo selitti. "Selvä, mutta meidän pitäisi lähteä aamupartioon." Tuhkatäplä ilmoitti ja nousi. Hahtuvavarjo nousi ja alkoi sukimaan itseään. Hänen mielessään pöyri ennustus ja yölliset tapahtumat.

Luku 1 Muokkaa

Hahtuvapentu nukkui. "Katso emo. Hahtuvapentu nukkuu." Hahtuvapentu kuuli siskonsa Tuhkapennun äänen. "Niin nukkuu. Annetaan hänen nukkua." Hahtuvapentu kuuli emonsa Lehväsiiven äänen. "Milloin Viherköynnös tulee katsomaan meitä?" Hahtuvapentu naukaisi ja nosti päätään. "Ihan kohta." Lehväsiipi naukaisi ja alkoi sukia pentujaan. "Huhuu. Saanko tulla sisään?" kissan ääni kuului pentutarhan ulkopuolelta. "Toki." Lehväsiipi naukaisi. "Kuka olet?" Tuhkapentu kysyi. Kolli naurahti. "Olen isänne Viherköynnös", Viherköynnös aloitti "ja sinä taidatkin olla Hahtuvapentu ja sinä Tuhkapentu." Viherköynnös naukaisi ja nuolaisi kumpaakin pentua vuorotellen. "He ovat kauniita." Lehväsiipi kuiskasi pentujen leikkiessä. "Niin ovat. Aivan niinkuin sinäkin." Viherköynnös nuolaisi Lehväsiiven poskea. Lehväsiipi katsoi kumppaniaan. "Pennut! Tulkaas. Viherköynnös voi esitellä teille leiriä." Lehväsiipi huudahti. "Mahtavaa!" pennut huudahtivat yhtä aikaa ja ryntäsivät isänsä kimppuun. "Hei, ottakaahan rauhallisesti." heidän isänsä naurahti. "Minä haluan olla parhain soturi koko klaanissa!" Hahtuvapentu huudahti. "Minäpäs. Olen sinua suurempikin." hänen sisarensa ylpeili. "Etpäs!" Hahtuvapentu huudahti. "No niin. Mitä haluaisitte ensimmäiseksi nähdä?" Viherköynnös kysyi. "Minä haluan nähdä Suurjyrkänteen." Tuhkapentu naukaisi. "Niin minäkin." Viherköynnös nyökkäsi ja vei pennut ulos pentutarhasta.